Häyrilän marjatila

Häyrilän marjatila sijaitsee Etelä-Savossa, Pieksämäellä, Virtasalmen taajamassa. Viljelemme puna- ja mustaherukkaa, vadelmaa, karhunvadelmaa sekä karviaisia. Herukoiden viljely on aloitettu Häyrilän marjatilalla 1960-luvulla vuotta sitten nykyisen isännän vanhempien toimesta.

Kaikki marjat kasvavat avomaalla ja suurinosa marjoistamme poimitaan käsin.

Visionamme on tuottaa tuoretta, laadukasta ja maukasta kotimaista marjaa.

MUSTAHERUKKA

Häyrilän tilan marjanviljelyn tarina on lähtenyt mustaherukoista. Niitä istutettiin ensimmäisen kerran tilalle 60-luvulla ja niiden viljely on jatkunut tähän päivään saakka. Tilalla viljellään kahta eri mustaherukkalajiketta: Ben Tron sekä Öjeby.

Ben Tron on isomarjainen, mehukas ja makea mustaherukkalajike. Se poimitaan aina käsin. Lajikkeella on ollut erittäin kova kysyntä.

PUNAHERUKKA

Punaherukkaa on viljelty tilalla aivan ensimmäisinä marjoina 70-luvulta alkaen. Punaherukka on raikas marja, joka on loistava tuoreena sekä mehussa.

VADELMA

Häyrilän marjatilalla vadelmaa viljellään avomaalla. Lajikkeita on Muskoka sekä pieni määrä Glen Amplea sekä keltaista vadelmaa.

KARHUNVADELMA

Karhunvadelma on aromikas marja, jonka satokausi on elokuun lopusta alkaen. Sitä tilalla viljellään pienissä määrin.

KARVIAINEN

Karviainen on makea ja iso marja, joka on parhaimmillaan tuoreena. Tilalla viljellään pienissä määrin sekä vihreää että punaista karviaista. Karviaisen satokausi on elokuun puolenvälin tienoilla.